tiistai 2. huhtikuuta 2019

Luonnonkivikorut ja niiden energiat

Luonnonkivien energia

 
Luonnonkivet, puolijalokivet värähtelevät kaikki erilaisilla taajuuksilla. Toisissa kivissä on matalampi, maadoittava taajuus ja toiset värähtelevät voimakasta korkeampaa taajuutta. 
Mikä kivistä resonoi sinun taajuutesi kanssa?
Mikä kivi vetoaa sinuun?
Mikä kivi ei tunnu hyvältä?

Kivien valinnassa kannattaa luottaa intuitioon ja tunteeseen, mikä sinulle tulee, kun kosketat kiveä.
Joskus kivien energia voi olla niin voimakas, ettei se tunnu kovin hyvältä.

Silloin et ole valmis työskentelemään tai käyttämään tätä kiveä. Sen aika tulee myöhemmin.

Tekemissäni luonnonkivikoruissa on erilaisia energioita, ja usein asiakas nähtyään korun tietää intuitiivisesti, että koru on juurikin häntä varten tehty.

Joskus koru on odottanut oikeaa omistajaansa valmiina parikin vuotta, ja  kun oikea ihminen on tullut, vaikka ottamaan hoitoja, korun nähtyään sanoo, " tuo koru on kuin minulle tehty!"....

Silloin asiakkaani ja korun kivien energia on värähdellyt samoilla taajuuksilla.

Kivien energia on kuin musiikkia, joka värähtelee erilaisin taajuuksin ja värein.

Myös kivien väreillä on joskus suurikin merkitys siinä, miten asiakas korunsa kokee.

- Onko korun energia nostattava
- Onko korun energia maadoittava
- Onko korun energia rauhoittava
- Onko korun energia energisoiva ja piristävä
Uskot tai et korujen energiaan ja voimaan, niin yhtä kaikki luonnonkivikorut ovat kauniita ja miellyttäviä käyttää.
 
Tarvitset korun sitten omaksi iloksi, tai lahjaksi, voit esittää korua tilatessasi myös omia toiveita korun suhteen.

Ilahduta ja voimista itseäsi ihanilla luonnonkivikoruilla.

Jos tarvitset voimaeläimen voimaa, teen voimaeläinkoruja.

Jos tarvitset meditaatioon tai rukousten vahvistukseen korua, niitäkin löytyy.

Jos haluat kivien energiaa ja parantavaa voimaa, voima -ja energiakoru on sinun juttusi.

Jos valmiissa koruissa ei löydy mieleistä, niin teen mahdollisuuksien mukaan toiveittesi korun.

Aina kaikkia luonnonkiviä ei valitettavasti ole saatavilla.

Joskus koruihin tulee mukaan viesti, missä ilmenee korun voima ja energia. Mihin asiaan tai tarkoitukseen korun energia on tehty.

-Marja-

 

Copyright Ruusukristalli Tmi©2019